


Hei, Giantpaw's kennelnimen takana puuhastelee Satu. Asustan Länsi-rannikon karhukaupungissa Porissa. Kotini sijaitsee Lattomeren maaseudulla erinomaisten harrastusmaastojen ympäröimänä. Olen Suomen Kennelliiton ja Bullmastiffit ja Mastiffit ry:n jäsen sekä Cane Corso Club Finland ry:n hallituksen jäsen. Olen suorittanut kasvattajan peruskurssin, mutta myös jatkokurssin.
Tavoitteenani on kasvattaa kaikin puolin terveitä ja rodunomaisia sekä käyttötarkoitukseensa soveltuvia cane corsoja. Pienimuotoisen kenneltoimintani pyrin pitämään avoimena ja rehellisenä, jonka katson antavan luottamuksen arvoisen imagon. Kasvatustyöni on vielä alkutaipaleella, mutta pyrin kriittisellä silmällä ja puhtaalla omatunnolla pysymään corso-maailman vilskeessä mukana.
Kasvatan pentuja harkitusti ja harvakseltaan, niin että jokainen yhdistelmä on tarkoin suunniteltu. Jalostukseen pyrin käyttämään ainoastaan luonneominaisuuksiltaan tyypillisiä, työkykyisiä ja aktiivisia koiria. Kasvatustyössäni pyrin mahdollisimman rotutyypillisiin, tasapainoisiin ja terverakenteisiin koiriin, unohtamatta ulkomuotoa sekä leimaa antavia ulkomuodon pään ja ilmeen piirteitä.
Koirat ovat minulle elämäntapa. Vapaaaikani kuluukin valtaosin koirien parissa. Merkittävää koulutustyötä on tehnyt myös Pauliina, joka on koirieni kanssaomistaja ja jonka nimi saattaa sivuilla vilahdella tuon tuosta.

Tervetuloa tutustumaan kotisivuihini! Muistathan kirjoittaa myös vieraskirjaan.

Bullmastiffit ja Mastiffit ry